Viva Granlund, Mäntän kuvataideviikot, Pirfest ja Suomi 100 vuotta

Viva Granlund on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on pitkään työskennellyt julkisessa kaupunkitilassa. Hänen työskentelynsä tapahtuu taiteen ja aktivismin välimaastossa. Hän kaunistaa kaupunkitilassa epäpaikkoja, kuten käytäviä tai siltojen alusia, joita tavallisesti tuskin huomaamme tai emme tahdo katsoa. Vuoden 2016 lopulla hänelle annettiin Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto.

Granlundin teokset ovat taiteellisesti korkeatasoisia, tarkkaan suunniteltuja ja täynnä yksityiskohtia. Niiden äärellä katsoja viihtyy pitkään. Granlund ei vain toista valmista ideaa tai konseptia, vaan hallitsee monia eri tekotapoja ja tyylilajeja. Jokainen hänen toteuttamansa teos on omaperäinen ja uniikki. Näitä ovat esimerkiksi Helsingissä Kaisaniemen metroaseman opintoputki sekä Baanalla Kampin sillan alle maalattu teos. Oman taiteellisen työnsä lisäksi Granlund toimii tuntiopettajana lasten ja nuorten parissa Pohjois-Helsingin kuvataidekoulussa. Hän on toteuttanut useita osallistavia maalausprojekteja julkisiin tiloihin.

XXII Mäntän kuvataideviikoille itsenäisyyden juhlavuotena 2017 Viva Granlund toteuttaa kuraattori Pirjetta Branderin kutsumana kokonaisen kaksikerroksisen talon kaikkien pintojen maalauksen. Mäntän keskustassa sijaitsevasta talosta tulee kokonaistaideteos, jonka otsikkona on 100 +++ puuta. Lisäksi Granlund toteuttaa yhdessä paikallisten ja eri kulttuureista tulleiden ihmisten kanssa workshopin, jonka tuloksena Vilppulan torille syntyy katumaalaus.

Pirfestin Suomi 100-hankkeeseen ”Sananvapauden tarina” Granlundin työskentely Mänttä-Vilppulan katukuvassa sopii erinomaisesti. Nimenomaan katutaide on ollut Suomessa pitkään sananvapauden kiisteltyä välimaastoa: rikolliseksi leimattua töhertelyä ja suomalaisen taidemaailmankin piirissä marginaaliseksi koettua.

Parhaimmillaan kuitenkin katutaiteessa yhä enenevästi nähdään potentiaalia, jolla ilmaista yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä asioita yllättävän tehokkaasti. Katutaide on tasa-arvoisesti kaikkien nähtävillä julkisessa tilassa ja mainosten dominoimassa katukuvassa. Lisäksi se tässä toteutustavassa luo yhteisöllisen projektin eri kulttuureista tulevien, eri-ikäisten ihmisten kesken. Taiteilijan opastuksessa ja kokeneen ohjaajan avulla teoksesta voi tulla merkittävä puheenvuoro Suomi 100-vuoden juhlalliseen agendaan.

Taiteilijan sivut:
http://www.vivagranlund.fi
Yhteisötaideprojektit:
http://www.vivagranlund.fi/communityart/



Viva Granlund Helsingissä Baanan teoksensa edessä. (Kuva: Pirjetta Brander.)