Stig Baumgartnerin teoksissa toistuu sääntö, jonka mukaan maalausten geometrisissa sommitelmissa on yhtä monta vaaka- ja pystysuoraa suorakaidetta. – Sääntö toimii sekä rajattuna vapautena että tapana jäsentää havaintojani ja viittaa länsimaisen maalaustaiteen harmonia- ja järjestysihanteisiin. Teokseni kommentoivat modernismin universaalisuusihannetta sekä kontrolliin, rationaalisuuteen ja näkymättömiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin liittyviä kysymyksiä. Toisaalta ymmärrän geometriset rakenteeni hyvinkin arkisena ajattelun muotona, ja niissä on myös leikkisä ja tarinallinen ulottuvuus, Baumgartner kertoo. Hänen Kuvataideviikoilla nähtävän Läpinäkyvät identiteetit / Transparent Identities -teossarjansa nimi viittaa Josef Albersin ajatukseen värien suhteellisuudesta: värit hahmottuvat aina suhteessa ympäristöönsä ja voivat kadottaa identiteettinsä ympäröivien värien vaikutuksesta. Läpinäkyvyys teoksessa ilmenee tyhjissä väripinnoissa, läpikuultavissa maalikerroksissa sekä koivuvanerissa, joka on nyt otettu värimaalauksen palvelukseen.

Kari Cavén on Helsingissä asuva kuvanveistäjä, joka tunnetaan erityisesti kierrätysmateriaalien luovasta käytöstä. Hänen teostensa materiaalit ovat usein jätelavojen löytötavaraa, rakennustarvikkeita, keräilijöiden lahjoituksia tai vaikkapa kaupan sarjatuotteita. Toisinaan teos rakentuu useista samankaltaisista elementeistä, toisinaan taas esineiden yllättävistä yhdistelmistä. Cavénin teoksille on ominaista leikkimielinen kekseliäisyys, ja niiden humoristisilla nimillä on usein keskeinen merkitys. Hän on pitänyt kymmeniä yksityisnäyttelyitä kotimaassa ja kansainvälisesti sekä edustanut suomalaista kuvataidetta useaan otteeseen maailmalla, muun muassa kahdesti Venetsian biennaalissa. Cavénin teoksia kuuluu useisiin merkittäviin taidekokoelmiin, ja hänet on palkittu muun muassa Pro Finlandia -mitalilla ja Suomen taideyhdistyksen tunnustuspalkinnolla.

Petri Eskelinen liikkuu laajasti kuvanveiston kentällä. Toisinaan hänen veistoksensa pyrkivät fyysiseen läheisyyteen katsojan kanssa, toisinaan ne esittävät haurasta elämänkaltaista liikettä yksinään sähkömekaanisesti. Eskelistä kiinnostaa kysymys, miten ja miksi tulkitsemme liikkeen eläväksi tai jopa tietoiseksi. Kuinka pieni liikahdus tähän kokemukseen riittää? Usein hänen teostensa lähtökohtana on mahdoton luonnontieteellinen ongelma, johon hän pyrkii löytämään kiertoteitse ratkaisun. Kuinka esittää keinopainovoima tai toisen planeetan vuorokauden kierto videolla? Entä miten saada keinotekoinen solmulle kiertyvä kasvi myös purkautumaan? Millaista on olla keskellä ja osana kvanttimekaniikan ilmiötä? Eskelisen time-lapse -videoteoksissa elävät kasvit pyrkivät selvittämään niille aseteltuja erilaisia haasteita, vaikuttaen välillä hyvinkin ihmismäisiltä. Liikkuvat veistokset taas pyrkivät sisällyttämään sattumanvaraisuutta toimintaansa. Kaikkea ohjaa uteliaisuus mahdottomaan. Eskelinen on palkittu muun muassa Dukaattipalkinnolla ja Suomen taiteilijaseuran taidepalkinnolla. Hänen teoksiaan on ollut esillä lukuisissa galleria- ja museonäyttelyissä, ja hän on toteuttanut useita julkisia taideteoksia. Eskelisen teoksia löytyy useista maamme merkittävimmistä taidekokoelmista.

Forest Camp on vuonna 1998 perustettu kuvataiteilijakollektiivi, johon kuuluvat Juha van Ingen, Pasi Eerik Karjula, Antti Keitilä, Markku Kivinen ja Marko Vuokola. Forest Campin työskentely perustuu avoimeen ajatustenvaihtoon, kollektiiviseen tekijyyteen ja osittaiseen improvisaatioon. Ideat syntyvät vuorovaikutuksessa, jossa taiteen tekemisen konventioita testataan, venytetään ja puretaan. Ytimessä ovat prosessi, yhdessätekeminen ja halu tarkastella maailmaa ennakkoluulottomasti – usein leikin, huumorin ja absurdiuden kautta. Forest Campin tuotanto liikkuu aineellisen ja aineettoman rajapinnalla. Teokset voivat olla interventioita, objekteja, paikkasidonnaisia installaatioita tai tilanteita, jotka aktivoituvat vasta katsojan mielikuvituksessa. Ryhmän teokset sijoittuvat usein julkiseen tilaan ja arjen ympäristöihin, joissa ne sekoittuvat huomaamattomasti osaksi maisemaa tai tilannetta. Forest Camp tunnetaan Kakutus-interventioistaan, joissa hiekkakakuista rakentuvat väliaikaiset ympäristötaideteokset ovat ilmestyneet kaupunkitiloihin ja rantamaisemiin. Kakutus-teoksia on toteutettu muun muassa Helsingin Hietaniemessä, Rokan saaressa, Madridissa, Acciarolissa Italiassa ja Mohnin saarella Virossa. Forest Campin toiminta perustuu ajatukseen taiteesta avoimena kysymyksenä: mitä tapahtuu, kun teos on väliaikainen, tekijyys jaettu ja merkitys syntyy vasta kohtaamisessa.

Georg Grotenfelt on helsinkiläinen arkkitehti ja elokuvantekijä, joka on toiminut myös puurakentamisen professorina. Hän on vuodesta 1995 tehnyt dokumenttielokuvia, muun muassa suomalaisesta rakennusperinnöstä. Sen lisäksi hän on ohjannut yli kymmenen henkilödokumenttia ja elokuvaa, joita hän on tuottanut perustamansa Nostalgia Filmin kautta. Nämä henkilökuvat ovat pohdiskelevia dokumentteja taiteilijoista tai muista oman tiensä kulkijoista. Grotenfelt on tehnyt useita videoteoksia, joita on ollut esillä kotimaisissa ja ulkomaisissa näyttelyissä. Arkkitehdin työssään hänet tunnetaan erityisesti siitä, että hän on tuonut nykyarkkitehtuuriin perinteisen suomalaisen puurakentamisen käytäntöjä. Kuvataideviikoilla Grotenfeltiltä nähdään videoteos.

Hepa Halme on toiminut yli nelikymmenvuotisen uransa aikana pääasiallisesti laaja-alaisena freelancer-muusikkona. Uransa sivujuonteena hän on 1970–80-lukujen taitteesta alkaen koetellut rajojaan hakeutumalla kohti uusia ilmaisullisia ulottuvuuksia. Hänen toimintansa muun muassa Yleisradion kokeilustudiossa, Viitasaaren kesäakatemiassa sekä Jack Helen Brut ja Homo $ -performanssiryhmissä on kannustanut hänen kotiutumistaan erilaisten kokeellisten ja monitaiteellisten konseptien pariin. Halmeen erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat olleet hankkeet, joissa on kirjallinen ulottuvuus. Näistä merkittävimmät ovat Hannu Salaman ja Saila Susiluodon kanssa toteutetut esitykset ja julkaisut. Viime vuosina erilaiset paikkasidonnaiset projektit ovat nousseet Halmeen työssä yhä merkityksellisempään asemaan.

1980-luvun alussa silloisesta Suomen Taideakatemian koulusta (nykyinen Kuvataideakatemia) valmistunut taidemaalari, performanssitaiteilija ja taidevaikuttaja Risto Heikinheimo (1955–2010) oli aikansa taide-elämän värikkäimpiä ja keskeisimpiä hahmoja. Heikinheimo valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1988. Hän kuului poikkitaiteellisten Jack Helen Brut ja Helmut Pantzer performanssiryhmien perustajiin, ja hän oli perustamassa MUU ry:tä uusien, vakiintumattomien taidemuotojen edistämiseksi vuonna 1987. Maalaustaiteessaan Heikinheimo keskittyi valon ja värin vuorovaikutukseen. Jack Helen Brut-ryhmän keskeiset performanssit olivat visuaalisesti runsaita ja dekoratiivisia näyttämöteoksia. Niihin sisältyi kunnianosoituksia maailmantaiteen eri aikakausille sekä erilaisten filosofisten ja elämäkatsomuksellisten näkemysten kuvallista käsittelyä kuvataiteen, musiikin, tanssin ja valaistuksen keinoin. ”Menneen maailman” habituksestaan tunnettu Heikinheimo loi myös yhteyksiä performanssitaiteen ja muun taidekentän välille. Taidemaalarina hänet tunnettiin erityisesti väriympyröistään ja hänen maalauksiaan nähdään myös Kuvataideviikoilla.

Marjatta Holma on työskennellyt maalauksen parissa yli kahden vuosikymmenen ajan. Viime vuosina hän on toteuttanut useita monumentaalisia, mutta ilmaisultaan minimalistisia maalauskokonaisuuksia. Näyttelytilan tunnelma ja arkkitehtuuri toimivat hänen teostensa lähtökohtina. Maalaukset ovat hänelle rakenteita, jotka kommentoivat tilaa omalla hiljaisella tavallaan. Holman työskentelyssä käsitteellinen ajattelu ja spontaani ilmaisu aiheuttavat hedelmällisen jännitteen, jonka hän ratkaisee maalaamalla. Elementtien vähentäminen pikemminkin kuin lisääminen on ominaista hänen maalaustekniikalleen. Pois pestyjen värien jäljet näkyvät maalauksissa. Myös saumat, liitoskohdat sekä materiaalien karheus ja sileys ovat tärkeässä roolissa. Holma maalaa öljy- ja temperamaaleilla erilaisille pellava- ja puuvillakankaille, jotka muodostavat jo itsessään teosten keskeisen lähtökohdan. Hän näkee, että karsitulla, pelkistetyllä ilmaisulla on erityistä merkitystä aikana, jossa jatkuva ärsyketulva on alati läsnä.

Martti Jämsä on analogisen valokuvauksen – mustavalkoisen valokuvan, valon ja varjon – taitaja ja antaumuksellinen käsityöläinen. Hän haluaa vastata itse kuvan kaikista vaiheista alusta loppuun asti. Hän vedostaa, pohjustaa ja kehystää valokuvansa omakätisesti. Ensimmäisen oman kameransa Jämsä sai rippilahjaksi, ja valokuvataiteilijan ura on jatkunut nyt jo puolen vuosisadan ajan. Tänä aikana hän on tehnyt 20 valokuvakirjaa ja 23 kuvasalkkua. Jämsän Mäntän kuvataideviikoilla esillä olevan kuvasarjan nimi on Kesäloma. Sen seleenitoonatut hopeagelatiinivedokset on valmistettu polaroid-negatiiveista, jotka on kuvattu Haapamäellä hänen sukunsa kesämökillä vuosina 1995–2004. Samasta materiaalista hän on julkaissut myös kirjan, jonka takakannessa Antti Nylén kirjoittaa: ”Loputon liike, veden väreily tai oksan huojunta, aineen ja hengen, tekniikan ja armon leikki, eikö se ole täydellisintä tässä elämässä?”

Marja Kanervo on maamme arvostetuimpia tila- ja installaatiotaiteeseen keskittyneitä taiteilijoita. Muun muassa kuvataiteen valtionpalkinnolla ja Pro Finlandia -mitalilla palkittua Kanervoa pidetään yhtenä alansa uranuurtajista maassamme. Se että taiteen ei tarvitse olla ikuista, on yksi hänen luovan työnsä keskeisistä ajatuksista. Kanervoa kiinnostaa eletty elämä ja sen jäljet, ja hän käyttääkin teoksissaan usein arkista esineistöä; hänen teosten materiaaleina voivat toimia niin pahvilaatikot, muovipussit kuin lasi. Myös itse näyttelytilojen koskemattomuuteen puuttuminen esimerkiksi pintoja ja rakenteita poistamalla on tyypillistä hänen taiteelleen. Kanervon teoksia on 1980-luvun alusta lähtien ollut esillä kymmenissä yksityisnäyttelyissä niin Suomessa kuin maailmalla ja hänen teoksiaan löytyy useista maamme merkittävimmistä taidekokoelmista.

Shoji Katon teokset ilmentävät hänen pohdintojaan ja tutkimuksiaan vaikeasti tavoitettavista mutta eksistentiaalisista suhteista, jotka ylläpitävät elämäämme maan ja taivaan välillä. Kato hyödyntää useita medioita: maalausta, kuvanveistoa, valokuvaa, installaatiota, tilanteita, tekstiä – sekä toisinaan myös ääntä, liikkuvan kuvaa ja ihmisiä. Tämä laaja skaala kertoo Katon monikerroksisesta ja monipuolisesta lähestymistavasta teemaan, jota hän kutsuu subjektiivisuuden sijainniksi – käsitteeksi, joka ei välttämättä rajoitu tiettyihin fyysisiin kehoihin tai paikkoihin. Tekijän ja paikan määrittelyn sijaan Katon teokset kehottavat tutkimaan materian ja toimijoiden välisiä yhteyksiä, jotka levittäytyvät halki universumin sitä muokaten ja hajottaen. Japanissa syntynyt ja aiemmin Yhdysvalloissa asunut Kato on vuodesta 2005 lähtien asunut ja työskennellyt Helsingissä.

Philip von Knorring (1948–2016) kiinnostui taiteesta 1960-luvun lopulla. Hän oli mukana perustamassa vaikutusvaltaista, maassamme ensimmäisten joukossa käsitetaidetta ja muuta kokeellista taideilmaisua tunnetuksi tehnyttä, Elonkorjaajat-taiteilijaryhmää. Hänen taiteensa pääasiallisia välineitä olivat valokuva ja kokeellinen lyhytelokuva. Knorring oli yksi suomalaisen videotaiteen uranuurtajista. Hänen tunnetuimpia teoksiaan on valvontakameroista ja monitoreista rakentuva, Stonehengestä inspiraationsa saanut Bevakat-videoinstallaatio, joka nähtiin muun muassa Tukholman Moderna Museetissa 1977. Taiteilijana von Knorring oli käsitteellinen esteetikko, underground sekä avantgarden vapaus ja kokeilevuus olivat hänelle luontaisia suhtautumistapoja. Kuvataideviikoilla nähdään hänen videoinstallaationsa.

Heta Kuchka käyttää teoksissaan valokuvaa, liikkuvaa kuvaa, installaatioita ja piirroksia. Viime vuosina hän on laajentanut taiteellista työtään myös lavateoksiin yhteistyössä musiikin ja tanssin ammattilaisten sekä erilaisten yhteisöjen kanssa. Kuchkaa kiinnostaa työssään ihmissuhteiden ja minäkuvan muutokset elämänkaaren eri vaiheissa. Kuchkan perhetaustassa yhdistyy kaksi hyvin erilaista kulttuuria, suomalainen ja amerikkalainen, mikä antaa hänelle hyvän mahdollisuuden katsoa ja tutkia maailmaa eri näkökulmista. Kuchkan taidetta ja sen prosesseja yhdistää usein läsnäolo, inhimillisyys ja lämmin huumori, ja niistä löytyy usein roolileikkejä, joihin hän asettaa sekä itsensä että muut ihmiset. Hänen Kuvataideviikoille tuleva teoksensa on tehty yhteistyössä säveltäjä Minna Leinosen kanssa. Vuonna 2006 hänet palkittiin vuoden nuorena taiteilijana ja vuonna 2014 hän edusti Suomea yksityisnäyttelyllään ARCOmadrid-taidemessujen FocusFinland-paviljongissa. Kuchkan teoksia löytyy useista merkittävistä taidekokoelmista.

Rovaniemeläislähtöinen ja nykyisin Espoossa asuva Mikko Kuorinki toimii pääasiallisesti kuvataiteen parissa, valmistamalla esineistä ja teksteistä koostuvia installaatioita, näyttelykokonaisuuksia sekä julkaisuja. Teosten lähtökohtina voivat toimia yhtä lailla löydetyt esineet, huoneet, äänet kuin tekstitkin. Kuoringin työskentelyä määritteleekin eräänlainen dokumentaarisuus: hän tarrautuu kiinni siihen, mitä on käsillä, ja juuri tämä arkipäiväinen – näennäisesti merkityksetön – avautuu hänelle mysteerinä. Viime vuosina hänen työskentelynsä on laajentunut myös äänen alueelle. Kuvataideviikoille Kuoringilta on tulossa ääni- ja esineinstallaatio. Oman taiteellisen tuotantonsa rinnalla hän on mukana muun muassa Hello dust ja Happy Magic Society -taiteilijakollektiiveissa. Kuoringin teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityisnäyttelyissä ja hänen teoksiaan on muun muassa Nykytaiteen museo Kiasman sekä valtion taidekokoelmissa.

Säveltäjä Minna Leinosen teokset saavat usein impulssin arjessa kohdatuista asioista, luonnosta, kirjallisuudesta ja kulttuuriperinnöstä. Hän kokee kauneuden ja kitkan olevan musiikissa toisiaan täydentäviä palasia, joita tarvitaan peilaamaan muuttuvaa maailmaa ja ihmisen suhdetta siihen. Leinosen sävellysten esittäjiin kuuluvat muun muassa Tampere Filharmonia, Tapiola Sinfonietta, BBC:n filharmonikot, Radion sinfoniaorkesteri sekä defunensemble. Hänen säveltämänsä jousikvartetto voitti vuonna 2024 Teosto-palkinnon sekä harmonikkakonsertto klassisen musiikin Emma-palkinnon. Leinonen valmistui musiikin tohtoriksi vuonna 2025, ja hän on myös nykymusiikkifestivaali Tampere Biennalen taiteellinen johtaja. Tasa-arvoinen toimiminen taiteiden välisissä projekteissa on hänelle erityisen merkityksellistä. Kuvataideviikoilla nähdään ja kuullaan hänen ja taiteilija Heta Kuchkan yhteisteos.

Mikko Maasalo työskentelee muun muassa liikkuvan kuvan, maalauksen ja installaatioiden parissa. Hän käyttää työssään valoa, ääntä, maalauksia ja esineitä sekä näiden yhdessä tuottamia tilanteita. Ääni-installaatioiden ja itsenäisten ääniteosten lisäksi hän on toteuttanut ääniraitoja kokeellisiin filmi- ja videoteoksiin. Maasalo on osallistunut teoksillaan lukuisiin näyttelyihin, esityksiin ja alan tapahtumiin vuodesta 1991 alkaen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hänen molemmat Kuvataideviikoille tulevat teoksensa voi nähdä osana romanttista maisemakuvausta, jossa luonnonilmiöt toimivat esteettisen kokemuksen käynnistäjinä. Maasalon pyrkimyksenä on tehdä niissä näkyvä näkyväksi.

Inka Nieminen on Helsingissä ja Hailuodossa työskentelevä kuvanveistäjä. Taiteellisessa työssä käytettyjen materiaalien alkuperä ja merkityssisällöt ovat Inka Niemiselle tärkeitä. Hänen teoksensa käsittelevät muutoksia meressä ja maisemassa, ja niiden sisältöihin vaikuttavat teoksissa käytettyjen luonnonmateriaalien kasvupaikat ja löydettyjen materiaalien ominaisuudet. Inka Nieminen pyrkii teoksissaan tuomaan esiin moniaistisia havaintoja, paikkojen rytmiä ja niiden ajallisia muutoksia. Hänen Kuvataideviikoille tulevien teostensa päämateriaali on kuorittu paju joka muistuttaa luuta väriltään ja mittakaavaltaan. Teoksissa muodot muistuttavat jatkuvasta elämää ylläpitävästä kiertokulusta.

Taneli Rautiainen on helsinkiläinen kuvataiteilija ja kuvanveistäjä, joka tunnetaan erityisesti lukuisista merkittävistä julkisista taideteoksistaan. Hän hyödyntää teoksissaan eri tekniikoita, kuvanveistosta aina valon ja äänen mahdollisuuksiin. Rautiainen on tullut tunnetuksi teoksillaan, joissa arkiset elementit muuttuvat oudoiksi, muokaten kuvaamme todellisuudesta. Hänen teostensa tarkoituksena ei ole niinkään sulautua tilaan vaan pikemminkin haastaa se. Rautiaisen teoksia on useissa merkittävissä taidekokoelmissa.

Seppo Renvall on Helsingissä asuva media- ja valokuvataiteilija, jonka innostus liikkuvaan kuvaan syntyi jo lapsuudessa. Renvall tekee etupäässä elokuvia ja videoita, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu myös valokuvaa, installaatioita ja happeningejä. Hänen laaja tuotantonsa kuuluu maamme arvostetuimpiin alallaan. Renvallin elokuvat ovat tyypillisesti abstrakteja, mustavalkoisia ja niiden rikottu kerronnallinen rakenne keskittyy jokapäiväisiin ilmiöihin, tunteisiin ja ihmiselämän haurauteen. Hän työskentelee usein myös yhteistyössä muusikoiden, DJ:iden ja äänialan asiantuntijoiden kanssa. Renvallin teoksia ja esityksiä on nähty lukemattomissa näyttelyissä kotimaassa sekä kokeellisen elokuvan ja kuvataiteen arvostetuimmilla areenoilla – New Yorkin Anthology Film Archivesta Venetsian ja São Paulon biennaaleihin.

Catarina Ryöppy on kuvanveistäjä, valokuvataiteilija ja tilataiteilija, jonka huomattava kansainvälinen ura alkoi jo 1960-luvun alussa. Sveitsissä taiteilijaksi valmistuneen Ryöpyn taiteellinen työ on kuljettanut häntä niin Marokkoon kuin Alaskaankin, ja hänen teostensa teemat ovatkin olleet poikkeuksellisen kansainvälisiä. Erityisesti Alaska on näkynyt pitkään aiheena hänen teoksissaan. Muukalaisuuden ja ulkopuolisuuden käsittely on ollut Ryöpyn taiteen keskeisiä teemoja, ja hän pohtii usein teoksissaan identiteettimme rakentumista ja häilyvyyttä, sekä sitä, mikä koetaan alempiarvoiseksi tai uhkaavaksi. Ryöppy suuntaa usein matkoillaan paikallisille kirpputoreille, sillä niillä on suora yhteys paikalliseen kulttuuriin. Maailmalta haalitut esinelöydöt ovat hänelle paitsi rakennusainetta teoksiin myös unohdettua todistusaineistoa ihmisten mieltymyksistä ja niiden muutoksista. Ryöppy on palkittu taiteellisesta työstään muun muassa Kuvataiteen valtionpalkinnolla ja Pro Finlandia -mitalilla, ja hänen teoksiaan löytyy merkittävistä taidekokoelmista niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Mediataiteilija Pekka Sassia pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä kokeellisen elokuvan ja mediataiteen tekijöistä. Hän oli 1990-luvulla maamme ensimmäisten tekijöiden joukossa kehittämässä mediataidetta omaksi taiteenalakseen. Sassi on kuvannut tuotantonsa kaksijakoisuutta siten, että siinä tarinallisuus ja abstraktio toimivat toistensa vastapainoina. Hänen työtavassaan on myös kollaasimaisuutta, kun hän yhdistää teoksissaan löytämäänsä materiaalia itse tuottamaansa kuvaan ja ääneen. Sassia on taiteilijana luonnehdittu omaa tietään kulkevaksi ja laaja-alaiseksi tekijäksi. Hän vastaakin yleensä aina itse teoksissaan muun muassa käsikirjoituksesta, ohjauksesta, kuvauksesta, leikkauksesta ja äänisuunnittelusta. Sassi on palkittu työstään muun muassa Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnolla sekä Maire Gullichsenin palkinnolla, ja hänen teoksiaan löytyy muun muassa Kiasman, Helsingin taidemuseon ja Suomen valtion taidekokoelmista.

Kuvataiteilija Alli Savolainen työskentelee filmin, videon, valokuvan ja maalauksen parissa. Teoksissaan hän on käsitellyt muun muassa aikaan, kaupunkiympäristöön sekä luontoon liittyviä teemoja. Vuodesta 1986 lähtien Savolainen on osallistunut lähes sataan yksityis- ja ryhmänäyttelyyn, ja hänen videoteoksiaan on esitetty yli kolmessasadassa eri näyttelyssä ja taidetapahtumassa niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin. Savolainen on palkittu Lahden AV-Biennalen Grand Prix -palkinnolla yhdessä Seppo Renvallin kanssa 1997 ja Uudenmaan taidetoimikunnan Taidepalkinnolla 2003.

Taidemaalari Päivi Sirén on taiteellisen uransa alusta lähtien keskittynyt maalauksissaan väriin, sen tilallisuuteen ja valoisuuteen. Häntä on kutsuttu hienovaraisten nyanssien mestariksi, jonka maalauksissa väri kerrostuu kymmenistä ohuista kerroksista. Maalatun pinnalle hän piirtää väripuukynin hennon viivaston, toisen tilan.

Emilia Tanner on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän käyttää visuaalisesti vähäeleisissä töissään usein materiaalinaan paperia, käsitellessään ajan, katoavaisuuden ja havainnon teemoja. Tanner lähestyy paperia kolmiulotteisena materiaalina, jota on mahdollista muovata, kuluttaa ja veistää. Hän työstää paperia muun muassa altistamalla valolle, laserilla polttamalla ja kohopainomenetelmillä. Teokset pitivät sisällään ajatuksen niiden tuhoutumisesta, muuttumisesta ja katoamisesta. Etäisyyksien havainnointi, toisto ja uuden löytäminen ovat keskeisessä roolissa Tannerin taiteellisessa ajattelussa. Viime aikoina hän on keskittynyt installaatioihin sekä valon parissa työskentelyyn. Hänen töitään on ollut esillä näyttelyissä Suomessa ja kansainvälisesti, ja hänet on palkittu työstään muun muassa Maire Gullichsenin palkinnolla ja Suomen Taideyhdistyksen Nuoren taiteilijan dukaattipalkinnolla.

Göran Torrkulla on Turussa asuva filosofi, esseisti ja kuvataiteilija, jonka ura kuvataiteilijana alkoi 1980-luvun lopulla. Hän on kuvannut taiteellista työskentelytapaansa etsiväksi odotukseksi, jossa taide ja filosofia toimivat yhdessä pyrkimyksenä muokata totunnaisia käsityksiämme, ja siten auttaa meitä näkemään elämän ja maailman moninaisuus. Torrkulla on kääntänyt filosofisia teoksia englannista ruotsiksi sekä julkaissut esseitä Suomessa ja Ruotsissa. Hän on myös julkaissut esseekokoelman Stiglöshet: 3 essäer om uppmärkamhetens former (Förlaget Lejd, Tukholma 2014) yhdessä Kate Larsonin ja Babis Carabeidisin kanssa. Hän on opettanut filosofiaa kymmenien vuosien ajan Åbo Akademissa ja estetiikkaa useissa kotimaisissa taidekouluissa.

Taidemaalari Senja Vellonen tunnetaan mestarillisena akvarellistina, ja hän tekee myös taiteilijakirjoja – kirjan muotoon tehtyjä uniikkeja taideteoksia – joita hän kuvailee värien runoudeksi kirjan muodossa. Hänen teoksensa ovat usein sarjallisia, ja maalausten aiheet toistuvat usein hänen taiteilijakirjoissaan. Vellonen löytää inspiraationsa yhtä hyvin Pariisin tai Venetsian yöllisistä kaduista kuin Islannin vähäeleisistä maisemista. Työssään häntä kiinnostaa valon ja varjon loppumaton vuoropuhelu, ja se miten pienillä muutoksilla maalauksen tunnelma vaihtuu. Vellonen maalasi viiden vuoden aikana sarjan akvarelleja autioituvasta Pohjois-Helsingissä sijaitsevasta puuhuvilasta, jonka satavuotinen historia lomittuu sekä sen ympäristöön että siellä asuneiden ihmisten elämään. Siihen liittyvät teokset olivat viime vuonna esillä Muiston pysyvyys -näyttelyssä Tm•galleriassa.

Marko Vuokola on Helsingissä asuva taiteilija, jonka käsitteellisesti tarkassa työskentelyssä keskiössä ovat aika, havainto ja tieto. Hän on kiinnostunut materiaalien ominaisuuksista ja on käyttänyt teostensa toteuttamisessa valokuvaa, ääntä, valoa, piirtämistä, videota sekä installaatiota. Vuokola tarkastelee ja valottaa maailmassa jatkuvasti tapahtuvia, hienovaraisia mutta peruuttamattomia muutoksia: aine liikkuu ja muuttuu, hetket kuluvat. Tätä muutostilaa on lähes mahdotonta vangita tai ikuistaa, sillä usein se tapahtuu fyysisten teosten ulkopuolella: ennen, jälkeen tai välissä. Vuokolan teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa ja maailmalla, ja hän toimii myös OLO ja Forest Camp -taiteilijakollektiiveissa.

Sofia Vuorenmaa työskentelee pääasiassa taidegrafiikan, analogisen valokuvan ja tekstipohjaisen taiteen parissa. Vuorenmaa on kiinnostunut havainnon tapahtumasta, etenkin herkästä, keskittyneestä katseesta, sekä aistitun suhteesta kieleen. Meri ja taivas ilmiöineen ovat hänen teostensa tärkeimpiä lähtökohtia. Teokset rakentuvat usein eleistä, jotka kaikessa tarkkuudessaan pyrkivät epätarkasti hahmottamaan sitä, mikä on määrittelevän katseen ulottumattomissa. Vuorenmaa viimeistelee kuvataiteen maisteriopintojaan Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa Helsingissä, ja hän on osallistunut ryhmänäyttelyihin ja residensseihin Suomessa, Saksassa ja Liettuassa.

Denise Ziegler on Helsingissä asuva sveitsiläissyntyinen kuvataiteilija ja julkisen tilan tutkija. Hänen teoksensa ovat yleensä tilateoksia ja veistoksia, mutta ne voivat myös olla piirroksia, maalauksia, videoteoksia tai kirjallis-visuaalisia teoksia. Ziegler työskentelee usein paikkasidonnaisesti julkisessa tilassa sekä julkisen tilan kanssa. Hänen teoksensa ovat jälkiä eleistä, inhimillisestä toiminnasta ja jostain tapahtuneesta. Ziegler rekonstruoi tapahtumia, jotka viittaavat huomaamattomaan inhimilliseen toimintaan tai jokapäiväisiin esineisiin kuten huonekasveihin, aitoihin tai talonumeroihin, siirtämällä ne uusiin konteksteihin. Tämä antaa hänen teoksilleen sekä runollisia että ristiriitaisia ja toisinaan jopa koomisia tai tautologisia piirteitä. Ziegler työskentelee vanhempana yliopistonlehtorina Aalto-yliopiston Monialaiset taideopinnot -yksikössä.

Charlotta Östlund on ruotsalaissyntyinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän työskentelee veistosten parissa, joiden työstämisen aikaa vievä prosessi toimii alustana hänen olemassaolon pohdinnoilleen. Östlundin taiteellinen työ pyöriikin olemassaolomme peruskysymysten ympärillä. Viime vuosina hänen työskentelynsä on lähtenyt ajatuksesta materian ja olemisen jatkuvasta muutoksesta. Työskentely hänen teoksissaan käyttämiensä hauraiden kasvinosien parissa tuo nämä muutosprosessit konkreettisesti läsnäoleviksi. Ympärillämme olevaa kasvillisuutta seuraamalla näemme rakentumista ja hajoamista. Nämä prosessit eivät ainoastaan rakenna kehoja ja ympäristöjä – samankaltaiset mutta abstraktimmat liikkeet muokkaavat myös mieltämme. Aineen ja energian muodonmuutoksessa voi nähdä yhtäläisyyksiä ajatusten, tunteiden ja kokemusten jatkuvaan vaihtumiseen, joiden kautta identiteettimme rakentuu.