Uzair Amjad on Helsingissä asuva pakistanilainen elokuvantekijä ja multimediataiteilija. Hän yhdistelee työssään absurdeja, surrealistisia, satiirisia ja traagisia elementtejä eri tavoin arkisten huomioidensa pohjalta ja luo kerronnallisia teoksia, joissa tarkastellaan vallitsevaa tilannetta. Amjadin menetelmät juontavat juurensa hänen alkuperäisestä kuvantekijän koulutuksestaan sekä suullisista tarinankerronnan perinteistä. Hänen lähestymistapansa kumpuaa tarpeesta uskoa kapitalistisesta nykyisyydestä poikkeavaan tulevaisuuteen ja tutkia uutta poliittista tietoisuutta.

Vuonna 2020 Amjadin ensimmäinen lyhytelokuva, Paper Promises, palkittiin yleisöpalkinnolla Rakkautta & anarkiaa -festivaaleilla. Sittemmin elokuvaa on esitetty monilla arvostetuilla kansainvälisillä foorumeilla, kuten Tallinnan Pimeiden öiden elokuvafestivaaleilla (PÖFF), joilta voi päätyä jopa Oscar-ehdokkaaksi. Tänä vuonna Mäntän kuvataideviikoilla Amjad esittelee lyhyiden kuvitteellisten tarinoiden kokoelman sekä videoteoksen nimeltään Off the Menu – Neapolitan Pizzas Made with Finnish Tomatoes and a Secret Ingredient.

Mari Antjärvi on kuvataiteilija ja taidemaalari, ja hänen tuotantonsa keskeisiä piirteitä on maalauksellisuus, jossa selkeä muoto käy vuoropuhelua häivytetyn maalausjäljen kanssa. Antjärven kuvakieli yhdistelee esittäviä elementtejä ekspressiivisin keinoin. Antjärvi tulkitsee maalauksissaan ihmisyyttä, sen läsnäoloa ja -olemattomuutta. Pääosassa on yksilökuvaus, johon sekoittuu abstrakti ulottuvuus. Realistinen ilmaisu jää alisteiseksi maalausjäljelle ja muodolle. Antjärvi pohtii kysymystä ihmisen minäkuvan ristiriidoista ja tasapainosta, jossa intiimiyttä ja esille tulevaa tarkastellaan niiden häilyvän välitilan kautta. Yhteiskunnallisuus on hänen tuotannossaan tärkeää.

Emma Fältin ja Roberto Fuscon yhteistyö alkoi kaksi vuotta sitten tussi- ja digipiirustuksin käydyn vuoropuhelun muodossa. Nämä heidän yhteiset performanssinsa olivat liikkeen ja musiikin improvisaatiota, joissa taiteilijat keskittyivät toistensa toimiin, eleisiin ja energiaan. Erilaisista tekniikoista ja lähestymistavoistaan huolimatta Fält ja Fusco kehittivät yhteisen kielen, joka perustuu ääni- ja kuvailmaisun dialogiin. Heidän työnsä yhdistää materiaalisia ja digitaalisia elementtejä hybridimuodoiksi, joita ohjaavat sekä intuitio että täsmällisyys.

Fältin ja Fuscon uusi teos tutkii virheen ja sattuman välistä suhdetta. Me ihmiset olemme sattuman summa sekä lajina että yksilöinä, elämänne synnystä aina elinolosuhteisiimme saakka. Taiteilijakaksikkoa kiinnostaa asemoida katsoja eräänlaiseen rajatilaan, jossa rationaalisuus näyttäytyy harkittuna lähestymistapana epävarmuuden edessä. Teos on toteutettu yhteistyössä Savon Ammattiopiston kanssa, jonka teollisuusautomaation oppimisympäristö soveltaa nykyaikaista robottiteknologiaa.

Simon Gripenberg on Pietarsaaresta kotoisin oleva suomenruotsalainen kuvanveistäjä ja monipuolinen taiteilija. Hänellä on taideopintojensa lisäksi myös teknistä osaamista, joka usein myös näkyy hänen töissään. Gripenbergiä kiinnostavat muun muassa ympäristö-, ilmasto- ja energiakysymykset, etenkin uusiutuva energia. Hän yhdistää työssään leikkimielisesti ja kokeillen tekniikan, tieteen ja taiteen elementtejä. Hän pyrkii hyödyntämään kierrätettyjä materiaaleja, joten sattumalla on usein iso rooli hänen teostensa muotoon. Gripenberg on erityisen kiinnostunut analogisista biomimetiikkaan ja matalateknologiaan perustuvista ratkaisuista. Hän pyrkii taiteessaan käsittelemään vakaviakin teemoja leikillisesti.

Robbert Groenendijk on digitaalisilla alustoilla toimiva taiteilija ja elokuvantekijä. Hän on hiljattain suuntautunut työssään vuorovaikutteiseen mediataiteeseen, jossa ohjelmointi luo jatkuvasti muutoksessa olevia installaatioita. Hänen interaktiiviset teoksensa kutsuvat yleisön osallistumaan ja vaikuttamaan teoksen muotoon. Ohjelmoinnin, elektroniikan, valon ja äänen avulla hänen installaationsa antavat yleisölle mahdollisuuden kokea tavallisesti näkymättömissä olevia asioita.

Protocol-installaatio on interaktiivinen mediataideteos, jossa yleisö löytää itsensä kahden tekoälyn välistä, jotka ovat loputtoman 'keskustelun' pyörteissä. Yleisö voi vaikuttaa datavirtaan päästämällä ääniä, jotka aiheuttavat virheitä kahden tietokoneen välisessä keskustelussa. Installaatio pohtii ihmisen vajavaisuutta suhteessa arkielämäämme hallitseviin virheettömiin digitaalisiin järjestelmiin. Teos käsittelee myös ymmärrystämme digitaalisesta maailmasta ja sopeutumistamme siihen.

Markku Haanpää työskentelee maalauksen, taidegrafiikan, kuvanveiston ja installaatioiden parissa. Tekniikka tarkentuu aina tilan ja aiheen mukaan. Haanpää yhdistää usein eri tekniikoita rohkeasti ja kokeilevasti. Hänen taiteellisessa prosessissaan on mukana luonnollisuus niin maaliaineen tapahtumina kuin aihepiirissäkin. Mukana on myös primitiivisyys ja jokin ikiaikainen solumuistiin takertunut rituaalikin; ilmentyen esimerkiksi tulen lieskoina tai pölyävänä savimaana. Luonnon kunnioitus ja suojeleminen ovat Haanpäälle tärkeitä arvoja. Hän on pohtinut taiteellisen työskentelynsä hiilijalanjälkeä, ja on etsinyt keinoja sen huomattavaan pienentämiseen hankkimalla muun muassa oman suojellun metsän.

Haanpää on toteuttanut Kuvataideviikoille kaksi teosta, isokokoisen maalausinstallaation ja lahopuun kaarnasta koostuvan reliefimäisen teoksen. Luonto on teoksissa läsnä niin materiaalisesti kuin aiheiltaankin. Millainen on nykyihmisen luontosuhde? Vaihtuuko valo vihreäksi meille enää koskaan, vai olemmeko juuttuneet pysyvään ja voimistuvaan punaiseen? Montako planeettaa lopulta tarvitsisimme, vai olemmeko lopulta vain katoava murunen alati muuttuvassa maailmassa ja syklien kehässä?

Mariam Haji on nuori taitelija, joka on ehtinyt jo saavuttaa taidemaailmassa paljon. Hän on edustanut Bahrainia Venetsian biennaalissa ja osallistunut moniin arvostettuihin näyttelyihin eri puolilla Eurooppaa. Hänen näkökulmansa tuo taidealaa hallitsevalle "länsimaiselle katseelle" kaivattua vastapainoa. Pohjaten kokemuksiinsa Euroopassa asuvana bahrainilaisena naisena hän ruotii ja haastaa niitä rutiineja, joilla miehet ja länsimainen yhteiskunta dominoivat taidemaailmaa.

Hajin teokset ovat täynnä tunnetta ja niiden toteutus on taidokkaan esteettinen. Hän yhdistää klassisia eurooppalaisia piirrostekniikoita omaelämäkerralliseen lähestymistapaan. Hänen teoksensa nyrjäyttävät taitavasti katsojan näkökulmaa, ja saavat tämän tietoiseksi idän ja lännen valta-asemien välisistä jännitteistä.

Aaron Hiltunen on turkulainen pitkän linjan taidemaalari, joka tunnetaan suurikokoisista, värikkäistä ja voimakkaan ekspressiivisistä töistään. Hänen aiheensa löytyvät usein luonnosta, mutta yhtä usein myös ihmisistä ja yhteiskunnasta. Maalaus voi saada kimmokkeen satunnaisesta uutisaiheesta, mutta se voi laajeta myös filosofiseksi pohdinnaksi, joka hakee kaikupohjaa kaukaa historiasta tai kansojen mytologioista. Hiltusen värienkäyttö on rohkeaa, ja hänen ilmaisunsa vaihtelee nopein vedoin sommitelluista, karrikoiduista hahmoista lähes täyteen abstraktioon.

Hiltunen ottaa töissään usein kantaa, joskus provokatiivisuuteen saakka. Hänen Metsä-sarjansa ehdottaa, että maamme metsät rauhoitettaisiin sadaksi vuodeksi. Ehdotus saa ajatukset liikkeelle: entä jos niin todella tehtäisiin? Miksi se on mahdotonta? Maalaukset puhuvat puolestaan. Läpitunkematon vuosisatainen kuusikko tuntuu suorastaan uhmaavan katsojaa. Näky saattaa vaikuttaa synkältä. Onko maalari vaipunut toivottomuuteen seuratessaan metsistämme käytävää keskustelua? Vai onko teosten tarjoama näkymä sittenkään synkkä? Ehkäpä se on vain voimantuntoinen. Luonto tietää lopulta voittavansa.

Jaakko Himanen ja Vesa Toukomaa ovat pirkanmaalaisia kuvanveistäjiä, jotka ovat tehneet yhteistyötä jo useiden vuosien ajan. Heidän tuotantoonsa, yhdessä ja erikseen, kuuluu veistoksia ja ympäristötaidetta näyttelyissä, julkisina teoksina ja väliaikaisina ja pysyvinä ympäristötaideteoksina. Heidän teoksissaan on usein nähty kokeellisia materiaaleja ja teoksia on toteutettu myös poikkeuksellisiin paikkoihin.

Jaakko Himanen on kuvanveistoon erikoistunut kuvataiteilija. Hän on toteuttanut lukuisia ympäristötaideteoksia ja osallistunut näyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla. Vuosina 2002-2005 hän työskenteli ympäristötaiteen läänintaiteilijana. Yli kymmenen vuoden ajan Himanen on keskittynyt kuvanveistoon ja veistossarjoihin, joiden yhtenä päämateriaalina on lasikuitumuovi. Lisäksi hän käyttää töissään erilaisia löytöesineitä ja muita materiaaleja yllättävinä yhdistelminä.

Vesa Toukomaa on tehnyt pitkän uran kuvataiteilijana aloittaen pronssiveistoksista, siirtyen jääveistosten kautta paikkasidonnaisiin teoksiin ja ympäristötaiteeseen. Hän on myös toiminut opettajana ja tuottajana lukuisissa taideprojekteissa. Tällä hetkellä Toukomaa tekee sarjakuvaa ja käyttää sen kuvastoa teoksissaan. Hänen tuotantoaan leimaa yllätyksellisyys, kokeellisuus ja uuden etsiminen.

Mäntän kuvataideviikoille Himanen ja Toukomaa toteuttavat teoksen nimeltään Monumentti. Monumentti ammentaa innoituksensa kuvanveiston traditioista ja sankaripatsaista. Taiteilijat ovat pohtineet kenelle ja miksi tänään pitäisi tehdä sankaripatsas. Teos on nykyaikaisen, länsimaisen ja keski-ikäisen miehen kokovartalomuotokuva uudella tavalla toteutettuna. Teos tutkii muun muassa erilaisia valtarakenteita yhteiskunnassa ja nykytaidekentässä. Monumentti laajentaa perinteisen kuvanveiston traditionaalisia esitystapoja kohti immateriaalista tulevaisuutta.

Jan Ijäs työskentelee dokumentaarisen, fiktiivisen ja kokeellisen elokuvan parissa. Hänen tuotantonsa sijoittuu avantgarde-elokuvan, kokeellisen mediataiteen, nykytaiteen ja dokumenttielokuvan rajamaastoon. Ijäksen toiseutta ja muukalaisidentiteettiä käsittelevät elokuvat ja installaatiot ovat saaneet osakseen laajaa huomiota, ja niitä on esitetty yli sadalla kotimaisella ja kansainvälisellä elokuvafestivaalilla ja näyttelyissä museoissa ja gallerioissa. Ijäksen teokset on palkittu useilla palkinnoilla, kuten Risto Jarva -palkinnolla vuonna 2011.

Mäntän Kuvataideviikoilla Ijäs esittää uuden kinofilmille kuvatun dokumenttielokuvansa, jossa seurataan mobiiliteknologian yleistymisen vaikutuksia kolmella eri mantereella.

Nayab Ikram on Ahvenanmaalla asuva pakistanilaissyntyinen valokuvaaja, kuvataiteilija ja kuraattori. Työssään Ikram pohtii olevaisuutta välitilassa, kulttuuri-identiteettiä, kollektiivista muistia ja internetin jälkeistä aikakautta. Hän käsittelee näitä teemoja symbolien, rituaalien ja abstraktien ilmaisukeinojen avulla, ja pukee ne valokuvan, performanssin ja installaatiotaiteen muotoon. Ikramille myönnettiin vuonna 2019 Svenska kulturfondenin taidepalkinto.

Sara Ilveskorpi on laaja-alainen kuvataiteilija, kuvataidekasvattaja ja luomupuutarhuri. Hän työskentelee ympäristö-, bio- ja yhteisötaiteen parissa, usein paikkasidonnaisesti. Tärkeä osa Ilveskorven taiteellista työskentelyä on ekososiaalisen sivistyksen jakaminen yhteisölle teosten ja yhteisötaiteen muodossa. Hänen työssään positiivisen yltäkylläisyyden ja harmonian luominen sekä ihmisen tasapainoinen suhde muihin eliöihin ja olentoihin on tärkeämpää kuin kuluttaminen.

Sanna Vainionpää viihtyy erilaisten taiteen materiaalien ja interventioiden parissa. Työskentely on intuitiivista ja yhteisötaiteen alueella häntä kiinnostaa tiedon ja taidon jakamisen prosessien ja ilmiöiden vuorovaikutus.

Ilveskorpi ja Vainionpää ovat työskennelleet viime vuosina yhdessä Tuntematon -nimeä kantavan yhteisöllisen taidekonseptin parissa. Tuntematon Mänttä -teoksessa kehitetään taiteellisia työkaluja, pelejä ja rituaaleja, joiden avulla tutkitaan yhteisöllisesti erilaisten tilojen, paikkojen ja asuinympäristön kokemiseen liittyviä utopioita, muistoja ja toimintatapoja.

Aino Kajaniemi on tekstiilitaiteilija, joka tunnetaan parhaiten piirrosmaisista kuvakudoksistaan ja veistosmaisista ryijyteoksistaan. Kutomalla hän pyrkii tuomaan ajatuksiaan ja mielikuviaan käsinkosketeltavaan muotoon. Teosten sisällöt ovat runollisia ja viitteellisiä, ja ne pohtivat ihmisenä olemisen haasteita ja ymmärrystämme maailmasta. Hienovarainen väripaletti, viivojen ja pintojen tasapaino sekä eri materiaalien ominaislaatu ovat Kajaniemelle tärkeitä.

Tuntoaistin läsnäolo on olennaista Kajaniemen töissä. Vaikeissakin aiheissa tekstiili materiaalina sisältää toivoa ja inhimillistä lämpöä. Hidas työskentely käsin opettaa hahmottamaan tilaa ja aikaa: pitkäjänteisyyttä suhteessa teoksen alkuperäisiin tavoitteisiin, kun teos saa vähitellen muotonsa. Käsillä tekeminen vaikuttaa myös tekijän maailmankuvaan. Materiaalien ja tekniikoiden kanssa on oltava läsnä, herkkä ja myötäelävä.

Kemê käsittelee taiteessaan luonnollisuutta ja keinotekoisuutta yhdistäen valokuvausta, performanssia, installaatiota ja tekstiä. Hän käyttää taiteellista ilmaisua eräänlaisena alkemiana tai taikakaluna pohtiakseen representaation, symbolismin, epävakauden, alitajunnan ja sen sisäisten varjojen käsitteitä. Kemê tarkastelee työssään suhdettamme vaistonvaraiseen eläimelliseen luontoomme ja sitä, miten se vaikuttaa meihin ihmissuhteissa ja muussa inhimillisessä kanssakäymisessämme.

Viime vuosina Kemê on keskittynyt Villin akan kutsuun, villin naisen arkkityyppiin perustuvaan tutkimusprojektiinsa. Myyttien, tarujen ja perinteisen tarinankerronnan viitekehyksestä Kemê haastaa niitä negatiivisia stereotyyppejä, joilla naiset on historian saatossa leimattu kaksijakoisessa sukupuolijärjestelmässämme.

Henni Kitti on kuvataiteilija ja kirjailija. Hän näkee työskentelynsä evoluutiona, jossa kuvien ja tekstien elementit syntyvät yhä uudenlaisina muunnoksina eri teoksiin. Kitin työskentelyn lähtökohtana on usein luonnontiede ja fysikaaliset ilmiöt: miten koemme todellisuuden rajallisten aistiemme välittämänä, ja myös kaikki se, mitä emme pysty aisteillamme kokemaan. Hänen ensimmäinen vuonna 2014 ilmestynyt romaaninsa Elävän näköiset (WSOY) oli temaattisesti jatkoa hänen eläinten esittämistä tutkineelle piirustussarjalleen.

Viimeaikaisessa luovassa työssään Kitti on ollut kiinnostunut valosta, väristä ja siitä miten ne havaitsemme. Teokset tutkivat näkemisen ja näkymättömyyden rajalla olemista, häivähdyksiä, hidasta katsomista sekä valon ja varjon vuorottelua. Kitin taiteen elementit ovat usein yksinkertaisia: paperi ja lyijykynä sekä värit, joiden materiaalisuudesta tulee osa teosta.

Anna Knappe ja Amir Jan ovat työskennelleet taiteilijaparina vuodesta 2010 lähtien. He ovat toteuttaneet yhdessä elokuvallisia teoksia, mediainstallaatioita sekä valokuvateoksia. Heidän taiteellinen työnsä käsittelee sanoja ja kieltä identiteettien rakentajina, afganistanilaisten siirtolaisten mohajer-identiteettiä, päättymätöntä siirtolaisuutta, elämää leireissä ja ilman kotimaata elävien ihmisten kertomuksia kodeista.

Mäntän kuvataideviikoilla Knappe ja Jan käsittelevät sodan ja väkivallan mediakuvastoa valokuvakollaasien ja videoteoksen kautta. Kollaaseissa Googlen kuvahakujen tuloksista muodostuu kuvamassaa, jossa yksittäiset kuvat katoavat osaksi abstraktia merkitysten sotkua. Videoteos Girl in Green taas kertoo yksittäisten väkivaltakuvien ja niiden kohtaamisen inhimillisistä vaikutuksista.

ITE-taiteilija Alpo Koivumäen veistosten raaka-aineena on kaikenlainen jäte: traktorin renkaista syntyy krokotiili tai karhu, paalimuoveista panda tai jääkarhu, hernekeittopurkeista linnun vartalo ja pakoputkesta männyn runko. Alpon savanni -veistospuiston palmujen katveessa Kauhajoen Nummijärvellä käyskentelee toistasataa ilmeikästä ja luonnikasta eläintä. Sulassa sovussa savannin eläinten seurassa elämänmenoa ihmettelevät hevoset, koirat ja lehmät.

Alpo Koivumäki aloitti veistosten teon 56-vuotiaana vuonna 1995 lopetettuaan maanviljelyn ja karjanhoidon. Siihen asti vain kotinurkillaan oleilleen Koivumäen elämä muuttui täysin, sillä hänen veistoksensa ovat kuljettaneet häntä näyttelyihin ympäri Suomea ja Eurooppaa. Koivumäen teokset hurmaavat taidokkuudellaan ja kekseliäällä materiaalien käytöllään. Viime kesänä 80 vuotta täyttäneen Kouvumäen luovuus pulppuaa vahvana edelleenkin.

Timo Kokko tutkii taiteessaan installaation ja veistoksen olemusta materiaalien, materiaalittomuuden, tilan, valon ja havainnoinnin kautta. Hänen teoksensa tarjoavat moniaistillisia kokemuksia. Kokko lähestyy taidettaan tutkimuksellisesta näkökulmasta, johon liittyy kokeellisuus sekä psykologian, biologian, kemian sekä visuaalisen antropologian tutkimustyötä. Kokko tuottaa taidettaan ympäristöään havainnoimalla ja tutkimalla. Teokset käsittelevät ekologisia arvoja ja ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä. Ihminen, luonto, aika, hetki ja hetkellisyys ovat hänen teostensa toistuvia teemoja.

Timo Kokko on kuopiolainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Helsingin Taideyliopiston kuvataideakatemiasta. Mäntän kuvataideviikkojen Momentary Appearance: Forest -teostaan varten taiteilija osti 60 neliömetriä metsää. Installaatio käynnistyy katsojan liikkeestä

Sami Lukkarinen on käsitellyt taiteessaan digitaalista kuvaa ja siihen liittyvää visuaalista kulttuuria yli kahdenkymmen vuoden ajan. Viimeiset viisitoista vuotta hän on käyttänyt aineistonaan verkkoilmaisun kehittyvää ydintä – julkistettua omakuvaa – selfietä ja on tunnettu erityisesti pikselimuotokuvistaan.

Roope Mokan ajattelussa ja tekemisessä korostuu teknologian ja ihmisen suhde. Tämä suhde on nyt muuttumassa niin voimakkaasti, että sitä vaikea ymmärtää ilman taiteen avaamia näkökulmia. Mokka on ajatushautomo Demos Helsingin perustaja. Mäntän kuvataideviikoilla nähtävä teos on Lukkarisen ja Mokan ensimmäinen yhteinen taideteos.

Mäntän kuvataideviikkojen Unelma ihmisestä -teoksessa Lukkarinen ja Mokka kutsuvat meitä auttamaan tekoälyä. Tekoälyllä on kaksi ongelmaa: emme ymmärrä sitä ja se näkee vain mitä sille näytetään. Ongelmistaan huolimatta se tulee hallitsemaan maailmaa. Siksi Lukkarinen ja Mokka haluavat auttaa tekoälyä tulemaan paremmaksi, paremmaksi unelmaksi ihmisestä. Voit luovuttaa teokselle omia julkaisemattomia selfie-kuviasi, ja auttamaan näin tekoälyä luomaan rehellisemmän kuvan ihmisestä.

Tarja Malinen on joensuulainen, keraamisten veistosten parissa työskentelvä kuvanveistäjä. Hänen taiteensa aiheita ovat maailman lapset, rauha ja luonto. Malisen pojan kuoleman jälkeen hän on kuvannut veistoksissaan myös herkkää nuoruutta. Teokset käsittelevät muun muassa lapsuuden viattomuutta, eri kulttuurien rauhanomaista rinnakkaiseloa ja luonnon kauneuden ihmettelyä.

Malisen Kuvataideviikoille tekemä teos liittyy hänen installaatioonsa Vaeltajat (2016-18), jonka teemoja ovat suru, kaipaus, toivo, rauha ja rakkaus. Teos on omistettu Malisen Pekka-pojan muistolle. Teoksen sijoituspaikka on Serlachius-museo Göstan vieressä sijaitsevan Taavetinsaaren Kultainen paviljonki, missä yleisö voi koskea teosta, kuunnella hiljaisuutta ja muistella edesmenneitä rakkaitaan.

Taiteilijakollektiivi Mechanics of Conformity-MOC on neljän erilaisista taustoista tulevan taiteilijan muodostama ryhmä, johon kuuluvat Rosamaría Bolom, Edwina Goldstone, Sepideh Rahaa ja Arlene Tucker. Vuodesta 2017 alkaen MOC on käyttänyt hiuksia keskustelun avauksena järjestämissään avoimissa keskustelutilaisuuksissa, joissa käsitellään sitä miten me ihmisinä kohtaamme tai emme kohtaa sosiaalisia normistoja. Ryhmä puhuu avoimesti henkilökohtaisista lähtökohdistaan käsin, ja pyrkii luomaan turvallisen ja tuomitsemattoman tilan ilmapiirin ja tilan, jossa voi tutkia ihmissuhteiden eri käsitteitä, havaintoja, identiteettiä, vapautumista sekä toiseutta.

Ryhmän Kuvataideviikoille tekemä teos on mukaansatempaava nelikanavainen videoteos, jossa kollektiivin neljä naista käyvät rehellistä keskustelua itsensä ja toistensa kanssa. Tämän keskustelun kautta ryhmä pyrkii uudelleenrakentamaan tietämystään ja olemisen tapojaan. Jäsenet haastavat itsensä ja toisensa, sekä vallitsevat normit jotka koskevat haavoittuvuutta, väärintulkintaa ja muistoja, jotka liittyvät hiuksiin. Teos tutkii rakenteita jotka rajoittavat meitä, sekä rakenteita jotka haastavat meitä kapinoimaan niitä vastaan. Niiden tutkiminen paljastaa piilossa tapahtuvaa vallankäyttöä, sosiaalisia rakenteita sekä yhteiskuntaa ylläpitäviä normistoja. Teoksen keskustelu tähtää sekä tekijöidensä että yleisön puhdistautumiseen.

Ali Akbar Mehta on monialainen taiteilija. Hänen työskentelynsä muistuttaa tutkimustyötä. Hän koostaa verkossa toimivaa arkistoa, jonka avulla hän seuloo kollektiivisen historiamme sekä muistin, identiteetin, väkivallan ja konfliktin käsitteitä. Mehta on helsinkiläisen Museum of Impossible Forms -monitaidetilan perustajajäsen ja toinen sen taiteellisista johtajista. Hän on myös Kiila ry:n hallituksen jäsen. Mehta työstää parhaillaan väitöskirjaansa Aalto yliopiston taiteen laitoksella.

Mehtan Kuvataideviikkojen teos on otos hänen meneillään olevasta vuorovaikutteisesta 256 Million Colours of Violence –projektistaan. Se perustuu väkivaltakuva-arkistoon, jonka hän on koonnut internetistä.

Alunperin öljyväreillä maalannut Heidi Naumanen on tärpätille allergisoitumisensa jälkeen joutunut tunnustelemaan ja keksimään taiteelliseen prosessiinsa monia eri tekniikoita. Hän on tutkinut esimerkiksi digimaalaamista, jonka virtuaalisuus luo oudon ulottumattomuuden vaikutelman; kontakti toisaalta värien materiaaliin, ja toisaalta maalausvälineeseen on lähes kokonaan tuntoaistin ulottumattomissa, ja maalaminen saa jatkuvasti ehdotuksia virtuaalisilta työkaluilta. Lisäksi digimaalaus ei ole valmis, kun kuvatiedosto on valmis, vaan kuvalle täytyy erikseen valita esittämisen tapa: onko se valoa vai materiaa, minkä kokoinen se on, monistetaanko sitä, vai onko se uniikki, onko tiedosto vielä taidetta? Myös painokustannukset voivat olla esitystavasta riippuen sadoista tuhansiin euroihin.

Digimaalaamisen häilyvyyden ja ambivalenssin vastapainoksi Naumanen alkoi kaivata jotakin hyvin käsinkosketeltavaa: keramiikkan kolmiulotteisuutta, sekä lasite- ja akvarellimaalausta. Savea voi työstää vaikka silmät kiinni, pelkän tuntoastin varassa. Akvarellein toteutetuissa polaroid-valokuvissaan hän tulkitsee maalimateriaalin esiin tuomia kuvia: ”...ja mitä muuta valokuvaus on kuin aavemaisten ilmestysten materialisoitumista varsin kyseenalaisen menetelmän avulla...” (W.G. Sebald, Merkintöjä Korsikasta). Mäntän kuvataideviikoille hän toteuttaa kaksi installaatiota.

Mayumi Niiranen-Hisatomi on japanilainen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Kajaanissa. Hän käyttää usein työssään ikiaikaisia tekniikoita, kuten kudontaa ja lakkakuvia, yhdistäen niitä maalaus-, tekstiili- ja installaatiotaiteeseen. Työssään Niiranen-Hisatomia kiinnostavat erilaiset työtavat, ja myös muiden kuin ihmislajin työprosessien mekanismit.

Niiranen-Hisatomi tuo Mäntän kuvataideviikoille vuonna 2014 aloitetun ja edelleenkin jatkuvan The Canvas Project -taideprojektinsa. Siinä hän pyrkii valmistamaan yhden pingotetun maalauskankaan kokonaan käsin, aina siementen istutuksesta lähtien. Projektin osana hän kasvattaa Pekilon pihalla pellavaa, joka korjataan näyttelyn loppuvaiheessa. Myöhemmin pellava kehrätään käsin langaksi, josta lopulta kudotaan taulun taustakangasta.

Egle Oddolle Egle Oddolle taidetta on yhtä lailla hänen henkilökohtainen taiteellinen ilmaisunsa kuin hänen kasvitieteellisen tutkimuksensa kasvien ja ihmisten välisistä riippuvuussuhteista. Oddon projektit toimivat kompassina, joka ohjaa ajatteluamme ihmisen ja luonnon kestävästä yhteiselosta. Hän näyttää meille esimerkkiä verkostoitumalla kansainvälisesti eri tutkimuslaitosten kanssa, vaalimalla siemeniä ja luomalla kasvien monimuotoisuudelle ja autonomialle omistettuja tiloja

Hänen tuorein tutkimuksensa keskittyy ääriolosuhteissa eläviin kasveihin ja niiden rooliin karuissa elinympäristöissään. Urbaanit ja keinotekoiset ympäristöt voidaan määritellä monen eliön näkökulmasta ääriolosuhteiksi, joten Oddo yhdistää performanssin ja kuvataiteen ilmaisuvoiman poikkeukselliseen biologiseen käyttäytymiseen taiteellisena interventiona. Tämän prosessin kautta Oddo murtaa binomisen vastakkainasettelun luonnollisen ja keinotekoisen välillä kasvien elinympäristössä.

Egle Oddo on Myymälä2-gallerian hallituksen jäsen sekä kokeellisen taiteen, muotoilun, tutkimuksen ja aktivismin monialafoorumi Pixelachen hallituksen puheenjohtaja.

Terhi Kuokkasen ja Elina Häyrysen perustama Off/Balance on Keski-Suomen suurin nykytanssiryhmä. Ryhmän ennalta-arvaamaton ohjelmisto on yhdistänyt tanssiin niin nykytaidetta, teatteria, musiikkia kuin parkouriakin. Esityksiä on nähty teatteritilojen lisäksi muun muassa tehtaissa, gallerioissa, museoissa, uimarannalla ja metsässä. Off/Balance on järjestänyt tapahtumia festivaaleista klubeihin ja monimuotoisiin työpajoihin.

Mäntän kuvataideviikoille Off/Balance luo koreografi Anni Rissasen ja kuvataiteilija Vappu Rossin kanssa teoksen Face-to-Face, joka avaa näkymän erään teoksen valmistumisprosessiin. Esityksessä näyttämönä on valtava paperi, johon kuva syntyy kolmen esiintyjän – kahden tanssijan ja kuvataiteilijan – liikkeen jättämästä jäljestä. Kuva piirtyy esiin kerros kerrokselta ja sen erilaiset yksityiskohdat avautuvat koettavaksi esiintyjien liikkeen kautta. Kuusimetrinen kuva muuttaa totuttuja mittasuhteita niin, että pääsemme kurkistamaan kuvan liikkeelliseen maailmaan. Esitystä voikin katsoa niin taideteoksena kuin tanssiesityksenäkin. Syntynyt kuva jää osaksi Kuvataideviikkojen näyttelyä.

KOREOGRAFI: Anni Rissanen
KUVATAITEILIJA: Vappu Rossi
ÄÄNISUUNNITTELIJA: Tuuli Kyttälä
ESIINTYJÄT: XX, Terhi Kuokkanen ja Vappu Rossi
TUOTANTO: Off/Balance
TUKIJAT: Taiteen edistämiskeskus, Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen Tanssin Keskus
KESTO: 45 min.

Rosaliina Paavilainen toteuttaa dokumentaarisia videoteoksia, joissa hän käsittelee ihmisen kasvua, haurautta ja vastuuta, suhdetta ja sidettä toiseen, läheiseen. Häntä kiehtoo monitasoisuus ja arkipäiväisyys. Hän pyrkii siihen, että katsoja tunnistaa teoksissa inhimillisiä elementtejä, joihin samaistua.

Paavilainen tutkii ihmisyyden piirteitä, jotka nähdään yleensä virheinä. Hän pohtii mikä tekee ihmisen. Mikä muokkaa yksilön sellaiseksi, kun hän on? Mäntän kuvataideviikoilla nähtävä videoteos Kehä pureutuu näihin teemoihin. Teokseen on koottu naisten kokemuksia ja ajatuksia uskottomuudesta. Se täydentyy mustavalkoisen videon ultratarkoissa lähikuvissa, joissa ihon pinta näyttäytyy raakana ja avaruudellisena.

Taidegraafikko Ari Pelkosen työskentelyssä puupiirroksen ja painetun kuvan menetelmät yhdistyvät maalaukseen, liikkuvaan kuvaan sekä tilallisuuteen. Pelkoselle tyypillistä on materiaalilähtöisyys; häntä kiinnostavat valittujen työtapojen mahdollisuudet. Teoksissaan Pelkonen kuvaa ihmistä ja tarkastelee aihetta poseerauksen, omakuvan perinteiden sekä identiteetin moninaisuuden kautta. Pelkosen kuvat ovat monitulkintaisia, meditatiivisia ja melankolisia. Hän kuvaa hiljaisia hahmoja, jotka toisinaan piiloutuvat tai katsovat vältellen kohti katsojaa. Samalla ne ovat kuitenkin esillä paljaana katsojan katseelle ja tulkinnalle.

Pelkosen Kuvataideviikoille tekemä teossarja käsittelee aiheita, jotka katsovat ihmisyyden piilotettuihin tai vähemmän näkyvissä oleviin rakenteisiin.

Tiitus Petäjäniemi on tuottelias maalari. Hänen ilmaisurekisterinsä on laaja, ja hän liikkuu vaivattomasti erilaisten kuva-aiheiden välillä lajityypeistä välittämättä. Petäjäniemeä voi kutsua ensisijaisesti värimaalariksi. Petäjäniemi tekee taiteellista työtään epätyypillisellä tavalla, hän on työskennellyt taidemaalarina osana muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön, sijoistusyhtiön sekä viestintätoimiston työyhteisöjä.

Joonas Reijonen on omaleimainen, rajoja rikkova graffiti- ja kuvataiteilija. Hän yhdistelee taiteessaan värejä ja erilaisia geometrisiä muotoja monipuolisella tavalla. Taiteessaan Reijonen pyrkii sekä vapautumaan materiaalisen maailman rakenteista että kommentoimaan niitä. Hän tekee näkyväksi piilossa olevia rakenteita yksityiskohtaisella ja moniulotteisella muotokielellään.

Reijosen graffititaide on futuristista, lapsenomaista ja se hakee koko ajan uusia suuntia. Häntä kiinnostaa erityisesti erilaisten muotojen syvällinen tutkiminen. Hän etenee usein ristiriidasta harmoniaan ja takaisin niin, että teoksen sisälle syntyy lukuisia värien ja muotojen kohtaamisia.

Pete Revonkorpi on kuvittaja, joka kuvittaa hassuja asioita vakavasti ja vakavia asioita hassusti. Hän on hyvä piirtämään ihmisiä ja eläimiä, vaikka sekoittaakin ne usein toisiinsa. Hänen taiteilijauransa huippuhetkiä oli se kun hän toisella luokalla onnistui piirtämään niin hienon hirviön, että hänen kaverinsa vaativat häntä piirtämään niitä vielä lisääkin. Hän piirtää niitä yhä tänäkin päivänä, sillä kukaan kavereista ei koskaan vaatinut häntä lopettamaan.

Henri Lindström on vuonna 1983 Laukaassa syntynyt muusikko, joka harrastaa kestävyysjuoksua. Revonkorven ja Lindströmin Kuvataideviikoille yhdessä tekemä teos on jatkuvasti muuttuva, elävä ja soiva kuva, joka tekee virheitä, oppii virheistään ja kasvaa - eikä tule koskaan valmiiksi.

Jussi Rinta-Hoiska valokuvaa perinteisellä filmikameralla. Häntä viehättää filmille kuvaamisen taianomaisuus, sekä kuvaamisprosessiin liittyvä valmistautuminen ennen lopullisen kuvan ottamista. Rinta-Hoiska käyttää valokuvaa persoonallisena keinona tuoda esiin tunteitaan ja ajatuksiaan ajankohtaisista sosiaalisista ja poliittisista asioista. Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat muun muassa ihmisoikeudet, tasa-arvo, yhteiskunta, ympäristöongelmat sekä tietoisuutemme.

Rinta-Hoiskan viimeisimpien töiden teemana on ollut ’tavallisuus’. Hänen muotokuvasarjansa The Unseen Experts esittelee eri alojen asiantuntijoita, jotka usein jäävät sosiaalisesti näkymättömiin kuuroutensa vuoksi. Kuvissa asiantuntijat kaikessa tavanomaisuudessaan poseeraavat syrjintää uhmaten – tavallisina asiantuntijoina.

Landys Roimolan taiteessa on voimakas sosiaalinen ulottuvuus. Hän näkee roskat mielenkiintoisena teosmateriaalina. Roskilla on aina takana oma historiansa ja meillä kaikilla on niihin henkilökohtainen suhde. Työssään Roimola muuttaa arvottoman ja ongelmallisen roskan taiteeksi. Hänen teoksensa johdattelevat outoon maailmaan, jossa suuret teokset kohoavat uhkaavina katsojan ylle. Teokset ovat ristiriitaisella tavalla sympaattisia, omituisia ja kauniita; ikään kuin väärinymmärrettyjä olentoja, jotka on kiskaistu eteemme toisesta ulottuvuudesta. Jäte saa Roimolan käsissä uuden elämän.

Roimolan teokset perustuvat havaintoihin ja tutkimuksiin paitsi materiaalista, myös yhteiskunnallisista ongelmista ja ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen tuomista haasteista. Hän näkee taiteilijan roolin inspiroijana ja rohkaisijana suurten globaalien ongelmien äärellä.

Hanna Råst työskentelee monimuotoisesti valokuvan, videon, kuvanveiston ja installaatioiden parissa. Hänen teostensa pohjamateriaalina toimii valokuvallisuus, joka usein lopullisessa teoksessa löytää täysin uuden muodon. Råst on kiinnostunut valokuvan eri ulottuvuuksista ja sen yhteydestä etenkin muistoihin ja historiaan. Valokuva on jotain todella arkista ja tämän hetken yhteiskunnassa suorastaan läpitunkevaa. Samalla siihen latautuu paljon muistoja, tunteita ja tarinoita. Råst kuitenkin kyseenalaistaa kuinka iso osa näistä on henkilökohtaista, mikä puolestaan kollektiivista, keksittyä tai valheellista. Hänen käyttämänsä materiaali on usein sekoitus löydettyä, perhealbumikuvastoa ja itse kuvattua. Tämä häivyttää historian rajoja itsen ja muiden välillä, sekä tekijyyden merkitystä. Työskentelyssään Råst antaa sattuman ja erehdysten johdattaa jonkin uuden äärelle.

Mäntässä Råst yhdistää valokuvaa ja veistosta. Hän kysyy, mitä kaikkea voimme mieltää valokuvaksi ja millaiseen suhteeseen kuva asettuu muiden elementtien, kuten veistoksien tai videoiden kanssa. Entä miltä tulevaisuuden kuva-arkistot näyttävät ja mitä lopulta valokuvasta jää jäljelle? Onko valokuva lopulta jotain, joka selviää yli ihmisen ajan?

Nastja Säde Rönkkö työskentelee mediataiteen, performanssin, yhteisötaiteen, internet-taiteen ja tekstin parissa. Teosten lopullinen muoto on useimmiten installaatio, live-performanssi, videoteos, tapahtuma tai monialainen projekti. Rönkön taide käsittelee sosiaalisia suhteita ja ihmisyyden perusteita: läheisyyttä, empatiaa ja läsnäoloa sekä niiden rakenteita, ilmenemismuotoja ja merkityksiä. Uusimmissa teoksissaan hän on pohtinut erityisesti digitaalisen aikakauden suhdetta valtaan, inhimillisyyteen ja planeettamme tulevaisuuteen. Rönkön työskentelyn lähtökohtana on ihmisen mielen, tunteiden ja toiminnan kriittinen pohtiminen. Häntä kiehtoo erityisesti se, miten esimerkiksi rakkaus, hitaus tai hellyys voivat olla hiljaisella tavalla radikaaleja tapoja toimia ja olla.

Mäntän kuvataideviikoille Rönkkö toteuttaa uuden mediataideteoksen, a day for you, with you. Teos pohjautuu vuorovaikutteisuuteen. Teknologian kehityksen myötä uusia ammatteja syntyy ja vanhoja kuolee. Jääkö ihmisille tulevaisuudessa enemmän aikaa unelmoida ja toteuttaa itseään vai uhkaako meitä massatyöttömyys? Teos pohtii työnteon ja vapaa- ajan nopeasti muuttuvaa roolia yhteiskunnassamme ja pyrkii herättämään katsojissa erilaisia tunteita ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja elämään.

Azar Saiyar on Helsingissä asuva mediataiteilija ja elokuvantekijä. Erilaiset arkistot ovat usein lähtökohtana hänen videoteoksilleen. Hänen teoksensa tutkivat ja haastavat arkistosta löydettyä kuvaa, tekstiä ja ääntä tarkkaan katsomalla, kuuntelemalla ja uppoutumalla yksityiskohtiin.

Saiyarin arkistolähtöinen työskentely liittyy myös ajatukseen kulttuurisen tiedon vapaudesta. Tieto kuuluu kaikille, on meissä, eikä ole omistettavissa. Samalla arkistot myös väistämättä pettävät meitä. Kaikille tutut kuvat ja kertomukset niin menneestä kuin nykyhetkestäkin jättävät pois kokonaisia historioita, ihmisiä, ihmisryhmiä ja elämänmuotoja. Myös tämän vaillinaisuuden – kuvien ja sanojen puuttumisen – Saiyar tuo osaksi teostensa kerrontaa.

Mäntän kuvataideviikoille Azar Saiyar tuo 8 minuuttisen Lailan omena -nimisen videoteoksen. Se on vuonna 1964 koululuokassa kuvattuun televisioarkistofilmiin ja haastatteluihin pohjaava teos muistamisesta, säännöistä ja oppimisesta. Teoksen äänisuunnittelun on toteuttanut Kirsi Korhonen. Työryhmässä mukana ovat olleet lisäksi Joonas Kiviharju ja Mariliis Rebane.

Hodhayfa Salih on taidemaalari, joka on opiskellut ja tehnyt taidetta sekä Irakissa että Ukrainassa ennen saapumistaan Suomeen. Hän hallitsee värien ja siveltimien taidokkaan käytön, ja käsittelee teoksissaan ajankohtaisia aiheita kuten karkotuksia, metsäkatoa ja länsimaiden ristiriitaisia tavoitteita. Salihille maalaaminen on kuin hengitystä, jonka kautta hän ilmaisee ajatuksensa, tunteensa ja poliittiset mielipiteensä. Hänen työnsä ytimessä on kunnioitus tai sen puute nykypäivän ihmiskunnassa.

Tuoreimmissa teoksissaan Salih käsittelee inhimillisten erehdysten raakuutta kuvaamalla liitoksissaan repeilevän sivilisaatiomme vakavia virheitä.

Hans-Peter Schüttin taiteen kannustimia ovat ihmislajin ilmiömäiset kyvyt ja teot, niin hyvässä kuin pahassa. Hänen taustansa on maalauksessa, piirustuksessa ja taidegrafiikassa. Nykyään hän työskentelee lukuisilla eri tavoilla ja tekniikoilla riippuen teoksen sisällöstä tai ideasta. Joskus teoksen sijoituspaikka vaikuttaa sekä ideaan että sen lopulliseen muotoon. Joskus taas teosta määrittelevät saatavilla olevat materiaalit ja työskentelyn olosuhteet.

Mäntässä Schüttin taiteen lähtökohtana ovat kadonneet ja yksinäiset esineet, jotka ovat koskettaneet ja joita on ajan myötä perusteellisesti kosketeltu. Niiden historiaa voi vain arvailla. Teos asettuu sattuman, pelastamisen, yhdessäolon, yksinäisyyden, huolenpidon ja unohduksen ristiaallokkoon.

Pia Sirénin taiteessa on kyse keinotekoisesta luonnosta ja tilapäisestä rakennetusta maisemasta. Hän tuottaa perinteisiä maisemakuvia, mutta epätavallisin keinoin. Sirén tekee ne suurikokoiseen tilalliseen muotoon rakennustelineistä, kevytpressuista ja rakennusmuoveista. Kyse on teoista ja kokemuksien luomisesta perinteisten taideobjektien sijaan. Materiaalit joita käytetään rakentamiseen, viestittävät muutoksesta ja liikkeestä vain olemalla oma itsensä. Maisema ja luonto ovat teollisten muovikalvojen ja alumiinitelineiden vastakohta, mutta Sirénin materiaalien arkisuus mahdollistaa yllättävänkin kauneuden. Häntä kiinnostaa kaksijakoisuus, joka syntyy kun katsoja näkee samanaikaisesti sekä materiaalit ja niistä muodostuvan (mieli)kuvan. Näyttelyn jälkeen teokset puretaan ja materiaalit palautuvat alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Teokset ovat tilapäisiä, mutta Sirén toivoo niiden jättävän katsojalle myös pitkäaikaisemman kokemuksen.

Christina Stadlbauer on taiteilija ja tutkija, joka leikittelee ajatuksella kommunikoinnista muiden lajien kanssa. Hän esittää töissään uusia näkemyksiä kasveista ja eläimistä ja luo tilanteita, joissa voi tapahtua odottamattomia kohtaamisia. Christina on ollut toimeenpanijana useissa pitkän aikavälin hankkeissa, joissa pyritään vuorovaikutukseen muiden eliöiden kanssa. Hän työskentelee prosessipohjaisesti ja monialaisesti installaatioiden, rituaalien ja esitysten parissa, ja hänen teoksensa ovat usein osallistavia. Christinalla on kemian tohtorin tutkinto, ja hän on suorittanut mm. perspektiivikuvaukseen keskittyvän Apass-opinto-ohjelman.

Kesän 2021 Mäntän kuvataideviikkoja varten Pekilon näyttelykeskuksen eteen on istutettu versio kasvikellosta. Siinä on käytetty Suomessa yleisesti esiintyviä monivuotisia kasveja, jotka houkuttelevat siitepöly- ja mesiaterian ääreen monenlaisia pölyttäjiä, kuten mehiläisiä, kimalaisia, kovakuoriaisia ja perhosia. Who Will Pollinate the Flower Clock -installaatio on kehotus hidastaa vauhtia ja virittäytyä kasvien aikaan. Se herättää monenlaisia kysymyksiä: Miten kasvit tietävät ajan? Miten ne sopeutuvat yön ja päivän vaihteluun? Miten hitaasti niiden terälehdet avautuvat ja sulkeutuvat? Miten kauan ne kukkivat hyönteisten vierailtavana? Installaatio kannustaa katsojaa vuorovaikutukseen kasvien ja niiden aikakäsityksen kanssa. Se esittää omia kutsujaan, vaatii huomiota ja lupaa lohdutusta. Ymmärrämmekö aikaa? Kuinka tärkeää sen ymmärtäminen on juuri nyt? Christina tarjoaa yhteistyössä Hotboxin kanssa läheisiä kohtaamisia kukkivien eliöiden kanssa, ja niiden seuraukset saattavat yllättää.

Jonna Suurhasko on taidegraafikko ja kuvataiteilija, jonka teokset perustuvat materiaalin, värin ja muodon kontrasteihin sekä niiden luomiin rytmiin ja rakenteisiin. Alunperin taidegraafikkona toiminut Suurhasko on viime aikoina suuntautunut kohti kolmiulotteista ja tilallista taidetta.

”Lapsena rakastin akvaarioita ja pullopuutarhoja ja niiden sisällä olevaa kiehtovaa salattua maailmaa, jonne ihminen pystyi katsomaan vain lasin ulkopuolelta. Vaikka rakensin nuo maailmat itse, ne alkoivat elää omaa elämäänsä ja jäin vain tarkkailijan rooliin. Nyt haluan rakentaa uuden oman maailmani, aikuisen kuvataiteilijan silmin."

Väestönkasvu, saastuminen, puute vedestä, teknologinen kehitys ovat tekijöitä, jotka on lisänneet kiinnostusta suljettuihin kasvuympäristöihin suuremmissa mittakaavoissa maailmalla. Myös Suomessa on alettu tutkia mm. vanhojen kaivosten käyttöä automatisoituina kasvuhuoneina viljelykasvien tuotannolle. Kiinnostava kysymys onkin se, kuinka paljon tutkimusta, tekniikkaa, aikaa ja suunnittelua luonnonolosuhteiden jäljittely vaatii? Ja toisaalta, jos kukaan ei halua tuhota luontoa tarkoituksella, voiko se myöskään olla vahinko?

Suva on monialainen taiteilija, joka yhdistää luovassa prosessissaan musiikkia, kuvataidetta ja performanssia. Suva on kiinnostunut julkisesta anatomiasta – taiteen tekemisestä yleisön kanssa intervention, vuorovaikutuksen, ennakoinnin, havaintojen ja yhteisöllisyyden avulla. Hänen taiteensa ja interventionsa toteutetaan Toisen näkökulmasta, mikä sallii rakentavan kriittisen ajattelun. Suva paljastaa usein piirroksissaan ja teksteissään raakoja totuuksia piilevästä epätasa-arvoisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Suva tuo Mänttään puulle toteutettuja polttopiirrosteoksia. Tämä työläs ja tarkka tekniikka on prosessina suoraan yhteydessä alkukantaisiin esivanhempiimme, mutta se tuodaan nykyaikamme kontekstiin. Suvan teokset tuovat esiin muukalaisvihaan, rasismiin sekä akateemiseen ja taiteelliseen suosimiseen liittyviä tilanteita ja ongelmia.

{TES} on mediataideryhmä, jonka muodostavat Tea Söderlund, Eetu Henttonen ja Sami Luusalo. Ryhmän interaktiiviset teokset luovat kokijalleen tilan ja mahdollisuuden tutkia vuorovaikutuksen merkityksiä. Veistoksellisia elementtejä, ääntä, liikkuvaa kuvaa ja uusia teknologioita omaperäisellä tavalla yhdistelevät teokset saavat muotonsa aina uudelleen jokaisen katsojan kohdalla, muodostaen sekä konkreettisia että vertauskuvallisia yhteyksiä digitaalisen ja fyysisen todellisuuden välille. Yleisinhimillisiä teemoja käsittelevissä teoksissa havainnointi, läsnäolo ja toiminta rinnastuvat vuorovaikutukseemme muiden ihmisten ja ympäristömme kanssa.

{TES}-ryhmän Kuvataideviikoille toteuttama muistin, muistamisen ja identiteetin teemoja käsittelevä Reflections-mediainstallaatio lähestyy kohdettaan vuorovaikutuksen, havaintojen ja kokemisen kautta. Installaatiossa sääntöjen ja satunnaisuuden luomien algoritmisten muotojen ja maisemien keskiössä olemme itse katsojina ja vaikuttajina. Muutoksen ja hetkellisyyden tilassa kokemuksen ääriviivat ovat toistuvassa liikkeessä. Teos muistuttaa, että ihmiset ovat aina lukittuina subjektiivisen kokemukseensa, minkä lopputuloksena on usein toistuvia virheitä ja vääriä valintoja.

Timo Tuhkasen työ sijoittuu nykytaiteen ja musiikin välimaastoon. Hän tutkii äänen ja kosketuksen estetiikkaa sekä arkielämässämme että arkistojen kätköissä. Nykyään Tuhkanen ideoi, suunnittelee ja rakentaa soittimia, jotka toimivat sosiaalisina interventioina ja poliittisina välineinä kohtaamisissa sekä muiden kuin inhimillisten olentojen osallistamisessa päätöksenteon prosesseihin.

Tuhkasen installaatio The Sound that Everybody Heard on kokemuksellinen akustinen tila, joka muuttaa kuulohavaintojamme. Tuhkanen leikittelee tiedon universaalilla luonteella, kun tuo tieto perustuu äänen kohtaamiseen, jonka kaikki kokevat mutta jota kukaan ei voi varmentaa. Projekti on osa laajempaa tutkimushanketta, joka käsittelee erilaisia ääniä, joita suuri määrä ihmisiä on selittämättömästi kuullut samanaikaisesti. Installaatio on nähtävillä myös verkossa Mäntän kuvataideviikkojen ajan.

Tímea Varga on graafikko, jonka teokset ovat geometrisia ja konkreettisen graafisia. Hänen pelkistetty muotokielensä toimii jo itsessään voimakkaana viestinä. Varga työskentelee puhtaiden ja pelkistettyjen värien parissa, mutta vetäytyy usein mustavalkoisen maailman selkeyteen

Vargan töissä luonto on vahvasti läsnä; ei selkeästi esittävänä, vaan enemmänkin taiteilijan tuntemusten ja tulkinnan lävitse suodatettuna. Varga pyrkii löytämään kohteistaan olennaisen ja jättämään pois kaiken ylimääräisen. Vaikka aineettomuus ei ole konkreettisessa teoksessa mahdollista, voi sitä kohti kuitenkin aina pyrkiä.

Sirpa Varis on kuvittaja ja tekstiilitaiteilija, joka saa inspiraationsa ympärillään tapahtuvasta ja havaitusta, arkisista tilanteista ja ympäristöön muodostuvista pinnoista. Hänen työskentelynsä on hidastempoista ja kokeilevaa käsinkirjontaa. Variksen Mäntän kuvataideviikkojen teokset kuvaavat unenomaista virtaa ja muutosten äärettömyyttä. Tasaisuuden virrassa uusista ilmiöistä aiheutuu hetkellisiä säröjä tuttuun ja turvalliseen, ja se muuttaa ja uudistaa tapaamme olla olemassa.

Aishe Vejdani on monialainen taiteilija. Teoksissaan hän pyrkii luomaan tasapainon idean ja muodon välille niin, että tekninen ja kulttuurinen kerronta ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Vejdani on käsitellyt töissään esimerkiksi ”Iranin ja Suomen yhteistä tilaa, naisten subjektiivisuuden poistamista ja puuttumista oman perheensä sotatraumojen puitteissa sekä passiivista ja aktiivista aggressiota unissa”.

Ilmaisukeinoinaan hän on käyttänyt maalausta, elokuvia ja musiikkia sekä maalausta yhdessä videoiden kanssa.